Sädehoito

Ulkoinen sädehoito  |  Kudoksen sisäinen sädehoito

Sädehoito

Ulkoinen sädehoito

Perinteinen sädehoitomuoto eturauhassyövän hoidossa on kehon ulkoinen sädehoito erotukseksi uudemmasta sädehoitomuodosta eli kudoksen sisäisestä sädehoidosta eli tyköhoidosta eli brakyterapiasta.

Jos potilaalla on paikallinen eturauhassyöpä (T1 tai T2) ja potilaan katsotaan hyötyvän radikaalista hoidosta, pidetään eturauhasenpoistoleikkausta ja sädehoitoa vaihtoehtoina. Paikallisesti levinneessä taudissa (T3) sädehoitoa voidaan harkinnanvaraisesti käyttää hormonihoidon tukena, vaikkakin tutkimuksellinen tieto on vielä vähäistä. Levinneessä taudissa eturauhasen paikallisesta sädehoidosta ei katsota olevan hyötyä.

Sädehoidossa ionisoiva säteily aiheuttaa soluissa DNA:n, RNA:n ja/tai proteiinien vaurioita. Sädeannoksen kasvaessa myös sen aiheuttamat vauriot soluissa lisääntyvät. Vaurioiden seurauksena osa soluista kuolee ja osassa alkaa syntyneiden vaurioiden korjaaminen. Korjausmekanismit eivät kuitenkaan ole täydelliset ja osa soluista vaurioituu pysyvästi menettäen esimerkiksi jakautumiskykynsä.

Sädehoito aiheuttaa yllä mainittuja solutason muutoksia syöpäsolujen lisäksi myös normaaleissa soluissa. Siksi on tärkeää, että sädehoito pystytään kohdistamaan tarkasti haluttuun kohteeseen (syöpäkasvain), jotta mahdollisesti kasvaimen lähettyvillä olevien normaalien kudosten vaurioitumisesta aiheutuvat sivuvaikutukset jäisivät mahdollisimmanpieniksi. Eturauhassyövän sädehoidossa tähän pyritään käyttämällä ns. intensiteettimoduloitua sädehoitoa (IMRT). Näin kohdekudoksen saama sädeannos voidaan määritellä tarkasti.

Eturauhasen sädehoitoa annetaan tyypillisesti 1.8-2.0 G (Gray, sädeannoksen mitta) päiväannoksina, peräkkäisinä päivinä, kunnes haluttu kokonaisannos on saavutettu (tyypillisesti 7-8 viikkoa). Aiemmin käytetyt annokset olivat pienempiä (<70G). Nykyään pyritään suurempiin sädehoitoannoksiin (jopa >78G), sillä tutkimusten perusteella tiedetään, että sädeannosta kasvattamalla hoitotulos paranee. Sädeannosta kasvattamalla lisääntyy vastaavasti myös viereisen normaalin kudoksen vaurioitumiseneli sivuvaikutusten riski ja siksi korkea-annoksinen sädehoito pitäisi pyrkiä aina antamaan käyttämällä intensiteettimoduloitua tekniikkaa.

Sädehoidon sivuvaikutukset johtuvat eturauhasen välittömässä läheisyydessä olevien kudosten (peräsuoli, virtsarakko ja virtsaputki) saamista sädevaurioista ja ilmenevät mm. ripulina, ulostuspakkona ja tiheävirtsaisuutena. Nämä ovat tyypillisesti välittömästi sädehoidon yhteydessä ilmeneviä sivuvaikutuksia, jotka helpottavat varsin nopeasti ajan myötä. Sädehoidolle on tyypillistä, että vaikutukset kohdekudokseen ilmaantuvat hitaasti, ja myös sivuvaikutuksia voi ilmetä potilaalla vasta vuosien saatossa hoidon aloittamisesta (virtsaputken arpikuroumat, peräsuolen arpikuroumat, rakon ”kutistuminen”, erektiohäiriöt).

Verrattaessa eturauhasen poistoleikkauksen (radikaaliprostatektomia) ja kehon ulkoisen sädehoidon haittavaikutusprofiileja, voidaan yleistäen sanoa, että kirurgian haittavaikutukset ilmenevät välittömästi, mutta tilanne paranee ajan myötä. Sädehoidossa alkutilanne on usein parempi, mutta sivuvaikutukset lisääntyvät ajan myötä. Toistaiseksi ei ole olemassa tutkimusta, joka osoittaisi sädehoidon lisäävän potilaiden elinaikaa tai elämänlaatua verrattuna eturauhassyövän seurantaan ja tarvittaessa annettavaan hoitoon. Toisaaltaei ole myöskään olemassa tutkimuksia, joissa leikkaushoidon tai sädehoidon tehoa verrattaisiin suoraan toisiinsa.

Eturauhassyövän luustoetäpesäkkeiden aiheuttamassa kivussa etäpesäkkeeseen annettu sädehoito on erittäin tehokas kivun hoitomuoto.

Lue lisää ulkoisesta sädehoidosta ja kudoksen sisäisestä sädehoidosta.

Lue lisää eturauhassyövän hoidosta: