Eturauhassyövän ennuste

Eturauhassyövän ennuste

Eturauhassyövän ennuste riippuu oleellisesti sen levinneisyysasteesta (TMN-luokitus) ja aggressiivisuudesta eli syöpäsolujen pahanlaatuisuusasteesta, jota kuvataan Gleason-asteikolla.

Kaikkien sairastuneiden suhteellinen viiden vuoden elossaolo-osuus on nykyisin n. 93%. Vastaava luku keuhkosyövän osalta on merkittävästi huonompi, vain vajaat 13% ja paksu- ja peräsuolisyövän osaltakin vain n. 65% (Kuva 1).

Kuva 1

Eräiden miesten syöpien suhteelliset elossaluvut 1-5 vuotta diagnoosin jälkeen

Eturauhassyövän kuolleisuus on pysynyt vuoden 2000 jälkeen varsin vakiona (Kuva 2) ollen 914 tapausta vuonna 2018. Ikävakioitu kuolleisuus on kääntynyt laskuun 2000-luvulla. Täten voidaan ehkä arvioida, että vuonna 2020 eturauhassyöpädiagnoosin saaneista miehistä enää vain joka kymmenes kuolee eturauhassyöpään.

Kuva 2

Lukumääräinen ja ikävakioitu eturauhassyöpäkuolleisuus vuosina 1957-2018

Eturauhassyövän ennuste on parantunut vuosikymmenien kuluessa, 1950-60-lukujen taitteen alle 30%:sta nykyiseen yli 90%:iin (Kuva 3).

Kuva 3

Kumulatiivinen riski sairastua ja kuolla keuhkosyöpään on kaikissa ikäryhmissä merkittävästi korkeampi kuin eturauhassyövässä ja paksu-ja peräsuolisyövässä (Kuva 4).

Kuva 4

Kumulatiivinen sairastumis- ja kuolleisuusriski eräissä miesten syövissä

Koulutuasteella ei ole vaikutusta eturauhassyöpäkuolleisuuteen (Kuva 5).

Kuva 5

Eturauhassyöpäkuolleisuuden ikävakioitu ilmaantuvuus eri koulutusasteilla vuosina 1985-2018

Tarkasteltaessa eroja kuolleisuudessa yliopistollisten sairaaloiden vastuualueiden välillä (Kuva 5) on mielenkiintoista havaita, että kuolleisuus TYKS:n vastuualueella oli vielä 2000-luvun alussa selvästi suurempaa kuin muualla maassa. Tämä on ristiriidassa suhteessa aiempaan spekulaatioon, jolla eroilla diagnostisessa aktiivisuudessa pyrittiin selittämään ilmaantuvuuserot eri yliopistosairaalapiirien välillä. Lienee loogista olettaa, että lisääntynyt/varhaisempi diagnostiikka vähentäisi kuolleisuutta TYKS:n alueella verrattuna esimerkiksi OYS:n vastuualueeseen. Näin onkin tapahtunut ja vuoteen 2013 mennessä erot vastuualueiden välillä ovat lähes hävinneet. Tämä on vastaan ajatusta, että myös sairastuvuudessa olisi todellisia eroja, joka voisi myös heijastua taudin pahanlaatuisuuteen.

Kuva 6

Eturauhassyövän ikävakioitu kuolleisuus erityisvastuualueilla vuosina 1987-2017

Yksiselitteistä, tutkimukseen perustuvaa tietoa leikkaus- tai sädehoidon ”paremmuudesta” paikallisen eturauhassyövän hoidossa ei toistaiseksi ole.

Paikallista, pienen tai keskikorkean riskin eturauhassyöpää sairastavien miesten 5 vuoden elossaoloennuste oli hoitomuodosta riippumatta sama, liki 100%, 10 vuoden ennustekin oli yli 90%. Toisaalta harva mies näistä potilaista edes kuoli eturauhassyöpään. Tähän tulokseen tultiin Britanniassa tehdyssä ProtecT-tutkimuksessa, jossa vertailtiin aktiivista seurantaa, radikaalista prostatektomiaa ja ulkoista sädehoitoa.Kuitenkin seurantaryhmänpotilaille kehittyi enemmän taudin etenemistä ja etäpesäkkeitä (https://doi.org/10.1016/j.eururo.2019.10.030).

Paikallisesti levinneen, ei-etäpesäkkeisen eturauhassyövän hoidossa on menossa yhteispohjoismainen tutkimus (SPCG-15). Lähtökohtaisesti siinä vertaillaan radikaalista prostatektomiaa ja ulkoista sädehoitoa yhdistettynä hormonaaliseen hoitoon (https://doi.org/10.1080/21681805.2018.1520295).

Levinnyttä, etäpesäkkeitä lähettänyttä eturauhassyöpää sairastavien miesten keskimääräinen elinaikaennuste on 2–3 vuotta ja 5 vuoden suhteellinen elossaolo-osuus 33 %.

Kastraatioresistentissä vaiheessa odotettavissa oleva elinaika aikaisemmin oli vain 6–18 kuukautta.

Potilailla, jotka ovat saaneet jo solunsalpaajahoitoa, uusilla toisen polven antiandrogeeneilla (androgeenisignalointireitin inhibiittorit, ARSI) saadaan merkittävästi pidennettyä potilaan elinaikaa.Myös toisella uudella hormonaalisesti vaikuttavalla lääkkeellä eli abirateronilla yhdessä prednisonin tai predisolonin kanssa saadaan myös samanlainen edullinen vaikutus.

Ennusteen arviointiin eturauhassyövän hoidossa on kehitetty nomogrammeja, joissa tärkeimpinä ennustetekijöinä käytetään potilaan ikää, PSA-arvoa, syövän levinneisyyttä (TNM-luokitus) ja mikroskooppista pahanlaatuisuusastetta (Gleason-pisteet) (www.nomograms.org).

Ennusteen parantamiseksi on tärkeää jatkuva hoidon laadun seuranta kussakin hoitoyksikössä.